lauantai 28. heinäkuuta 2012

Peräseinäjoki RN 28.7.2012

Näyttelyä!

Kuten otsikosta voikin varmaan päätellä, niin tänään oltiin Peräseinjoella näyttelyssä. Meidän kehä piti alkaa 12.45, lähdimme ajamaan joskus 11.00. Perillä oltiin kahentoista maissa. Aamulla jo katoin, että tästä tulee todella kuuma päivä, ja sitä se kyllä oli! Mutta nyt ei saa valittaa kun kerrankin oli lämmin;) Ennen kultsikehää oli Enkkusprinkut, ja sitten alkoi meidän kehä. Kun meidän vuoro oli, minä ja Armas oltiin läkähtyä nii sinne, että huhhu! Meidän arvostelu alkoi,  ja ensiksi tuomari käski juosta kerran kehän ympäri, ja sitten tuomari kopeloi koiran, ja sitten seisotettiin, ja sitten mentiin taas kehä ympäri, ja sitten edestakaisin. Armas vähän lahnaili perässä, mutta niinhän ne aika moni kun ilma oli niin kuuma :D





Meitä vastassa oli 5 koiraa, ajattelin että ei meillä mitään mahkuja noille ole, mutta kävi niin että Armas sai ERI:n, ja toinen sai myös, eli 6:desta koirasta sai 2 ERIn, ja loput EH:n. Sitten kilpailu luokassa meitä taas juoksutettiin, ja seisotettiin. Loppujen lopuksi meidät laitettiin 1:seks, ja saatiin SA. Olin niin happy jo siinä vaiheessa, sillä tuomari oli aika tiukka :D Sitten odoteltiin PU, eli Paras Uros kehää.. Armasta yritin puunailla, että ei sen karvais sojottais iha kaikkialle.

Paras Uros kehässä sitten oli vaan 3 koiraa. Ja minua jännitti, niin pirusti. Sitten Tuomari sanoi että olemme kakkosia, en ollut uskoa sitä todeksi. PU1 oli valio, niin SERTi siirty sitten meille, olin niin iloinen! :) Eli tuloksena tänään; AVO ERI AVK1 SA PU2 SERT! :) Tuomari: Raija Tammelin

Arvostelu: ''Maskuliininen. Hyvät mittasuhteet. Erittäin hyvät päänlinjat, ja pigmentti. Lempeä ilme. Jäntevä ylälinja. Lyhyt luisu lantio. (?) rungon tilavuus. Hyvä luusto, ja kulmat. Tehokkaat sivuliikket. Kapea takaa. Ja löysyyttä edessä. Hyvä karva, ja kaunis väri ja käytös.''




<3

Armas ylpeilee;)

''Kyllä on hyvää!''

AVO ERI AVK1 SA PU2 SERT!

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Shoppailua, ja Saareilua:)

Eilen käytiin vähän Tampereella ostoksilla, nyt jäi poijat kotiin, saatiin me rauhassa kierrellä kauppoja. Käytiin Prismassa, Citymarketissa Sporttia Pekassa, ja Askossa, Ikeassa, sekä Mustissa ja Mirrissä. Itselleni löysin kahet kivat tennarit, ja eivät kyllä kalliit ollut :) Ja sporttiasta myös kengät, Adidaksen Superstarit. Mansikoita haettiin myös 10kg, njams!

Mustissa ja Mirrissä käytiin katsomassa olisiko sieltä löytynyt trimmaussauksia, mutta ei siellä ollut, kuin yhdet, mutta ne oli väärät. Mutta ainahan sitä tarttuu mukaan vaikka mitä, oli kivoja tarjouksia siellä, ja mukaan nyt tarttui Hurtan pyöreä oranssi talutin, oli 50% tarjouksessa, pohjavillaharja, karsta(pallopäinen), sekä pallolelu.


M&M:n ostokset :D

Tänään sitten käytiin saaressa, minä, iskä, äite, sekä tietysti koirat. Koirat hyppäsi niiin innolla veneeseen, nyt Iivarikin meni sinne mutkitta, viimeksi vähän jänskätti veneen meneminen. Armas rakastaa niin olla veneessä, nousee penkille, ja nuuskuttelee ilmaa :D



Iivari nauttii :)

Armaskin myös ;)



Noi oli niiin riemuissaan, kun pääsi juokseen ympäri saaree, heti tietysti mentiin uimaan,olihan kummiskin kuuma päivä. :) Ja sitten painittiin välillä, ja taas juostiin ja uitiin. On se mukavaa katsella kun koira nauttii jostain asiasta niin paljon! Heitin pallon, niin kumpikin lähtee lujaa hakeen sitä, ja vaikka Armas saisikin sen, niin Iivari rohmuaa sen pallon suusta, on se hupsu. Kuviakin yritin ottaa mutta kun laittaa johkin hyvään kohtaa koiran, mutta aina se lähtee kun itse olis valmis kuvaamaan, ja eikun uusiks :D


Kyllä noi on semmonen parivaljakko että huhhu, ei ne varmaa pystyis elää ilman toisiaa. :D Pian olis taas tarkotus mennä saareen, siellä on niin kiva pitää vapaana, ja on vettä ympärillä :) Nyt vähän kuvia tästä päivästä ;)









Kuvia!

















keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Viime viikkoa kultsileirillä

Viimeviikolla alkoi kultaistennoutajien kesäleiri Virroilla, Lomasaaressa, ja samalla siellä oli 15.7. Kultsi Erkkari, johon menin Armaksen kanssa, ja meillä meni ihan kivasti, Armas oli AVO ERI AVK3. 10 urosta oli AVO-luokassa, ja tyytyväinen saa kyllä ihan olla :) Armas käyttäytyi hienosti, vaikka kuuma päivä olikin.

Liikettä. © Linnea L.

© Tarja R.

Maantaina sitten alotettiin leiri, siellä oli vaikka mitä toimintaa mihin koiran kanssa sai mennä, eli maanantaina sitten alotettiin VEPE:llä, eli VESIPELASTUKSELLA Iivarin kanssa, meidän eka kerta, tai no Iivarin oikeastaan. Iivarin kanssa tutustuttiin lajiin, ensimmäiseksi itse menin Iivarin kanssa kumiveneeseen, ja oltiin vähän aikaa, että tottuisi. Ja sen jälkeen Iivari + ohjaajat lähti veneenllä kauemmaksi, ja sitten kun soutaja nosti käden ylös, niin sain huutaa Iivaria, ja Iivarihan hyppäsi todella reippaasti veneestä, yllätyin täysin. Sitten se sai paaaaljon kehuja, ja herkkuja ;) Toisella kierroksella sitten tehtiin niin, että minä menin veneeseen, ja Iivari jäi toisen ohjaajan kanssa rantaan, ja sitten huusin iivaria, niin se lähti oitis uimaan mun luokse, ja sitten annoin sille namin, kun oli veneen luona, mutta sitten Iivarille tuli hätä kun olin veneessä, niin yritti kivuta veneeseen.. Sitten heitän sille lelun rantaan päin, ja sitten se hakee, ja ui onneksi rantaan. Siihen loppui maanantain VEPE treenit, ja illlalla mentiin sitten Agilityy vielä, ja putkihan se mieluisin siellä oli ;)



Hyppyy! © Tarja R.


Tiistai aamu alotettiin Trimmauskoulutuksella, johon osallistui Minä, Iivari, sekä Armas. Eli taitavat trimmaajat näyttivät eka demokoiralla trimmauksen alusta loppuun, ja sitten me siinä koulutuksessa saimme saksia omat koirat, ja ohjaajat auttoivat, jos apua tarvisi. Hyviä vinkkejä tuli kaikkeen, esim jos on ahtaat takaa, esim. iivarilla on, miten niin parannetaan, korostetaan eturintaa jne. Iivari saatiin trimmattua todella kivasti, Armasta ei hirveesti tarvinnut, koska vähän aikaa sitten olin sen trimmannut. Minun trimmaussakset on kyllä ihan onnettomat, onneksi sain lainata Armaksen veljen omistajalta Kaisulta, ja Sannalta hyviä trimmaus saksia, ja kyllä alko sujumaan.





Nyt vihdoin trimmattu. © Tarja R.



Iivari sai jatkaa iltapäivällä VEPE:ilyä, jossa harjoiteltiin nyt veneen vetämistä rannalle. Minä leikin Iivaria sillä narulla, jolla vedettiin venettä. Iippaliinihan innostui leikkimään oitis ja sitten naru annettiin veneeseen ohjaajille, jotka soutivat veneen kauemmaksi. Iivaria huudettiin hakemaan venettä ja niin Iippaliini lähti uimaan, otti narusta hampailla kiinni ja lähti tuomaan venettä rantaan, uskomatonta!!! :) Iivari oikein rannalla vielä oman ruumiin voimin kiskoi venettä, että on varmasti rannassa, kyllä toi poika on yllätyksiä täynnä!

Vetää venettä hienosti. © Tarja R.



Armaksella oli aamusta TOKO:ilua, joka oli tosi hyödyllinen ja kiva, ja teki Armakselle hyvää. Siellä käytiin paljon kontakteja, ja luoksetuloo. Iltapäivällä mulla ja Iivarilla oli MEJÄ, ja sinne ajelimme n.10km päähän syvälle metsään. Ensin ohjaajat opastivat kompanssin käyttöä, metässä liikkumista, ja tehtiin verijälkiä, ja katsoimme demokoirien työskentelyä. Iivarille oli tehty oma verijälki metäsään, ja sitten menimme iivarin kanssa, + ohjaaja kanssa metsään. Iivari meni ja haisteli jälkeä, oli hiukan kyllä hämmentynyt tilanteeesta, mutta pysyi jäjellä, ainakin välillä :D Veren haju varmaan tuli niin voimakkaaana nenään, että se ihmetytti. Lopussa oli sitten ''palkinto'' ja siellä oli eläimen sorkka, Iivari ei kuiteskaa sitä suuhun suostunut ottamaan, ja oli muutenkin hämmentynyt :) Vielä illalla mentiin Agilityy, ja huomasi että Iivari oli kylllä todella väsynyt, ja ei oikee jaksanu keskittyä työhön, mutta kyllähän sen nyt ymmärtää. :)

Putki on kiva. © Tarja R.



Koirat olivat aamulla aikaisin aika väsyneitä, joten siirsimme aamuvepeilyn iltapäiväksi. Sittenhän koirat olivat jo valmiina vaikka mihin, kun oli akut ladattu :)
Armas sai VEPE:ssä hyppäilä veneestä ja uida rantaan ja Iivarin kanssa jatkoimme myös harjoituksia. Tänään Iivarilla oli vuorossa "hukkuvan" hakemista. Eli ensin Iippa sai hypätä veneestä, että kastui kunnolla ja sitten oli rannalla minun kanssa. Ohjaajat lähtivät veneellä ja yksi ohjaajista pudottautui veneestä märkäpuku päällä, alkoi räpiköimään ja huutamaan Iivaria sinne. Iivari ensin sekunnin katsoi, lähti kävelemään vedessä ja siitä uiden ihmisen luo. Otti hukkuvan kädessä olevasta damista kiinni ja niin Iivari toi ihmisen rantaan, jes jes jeee!!! Ja oli aivan tohkeissaan!!! Sai kokeille myös toisen kerran, eikä hukkuvan tarvinnut kauaa huudella Iippaa, kun koira lähti toimimaan ja haki "hukkuvan" rantaan. Voi vitsi toi on hieno poiika! :D


© Tarja R.

Iltapäivällä oli sitten JH, eli JUNIOR HANDLER, johon osallistuin Iivarin kanssa, osallistujia oli huimat 2. :D Parina oli Armaksen veljen om. Kaisu, ja Leevi. Tuomari teetti meillä vaikka mitä siellä, ja ihan hyvin selvisimme sieltä :D Ja lopputuloksena minä ja Iivari oltiin sitten JH1 :) Oli kyl tosi hauskaa, ja hiki tuli juostessa :-D JH:n jälkeen odoteltiin n.1h ja sitten alkoi Match Show, johon myös menin Armaksen&Iivarin kanssa, ensimmäiseksi menin Armaksen kanssa, ja meidän parina oli Leevi, ja Sanna (Armaksen veli) Tuomarikin kysyi että ovatko veljekset :D Hih. Armas sai sinisen, ja sitten pian menin Iivarin kanssa kehään, ja toivoin että saisi PUN, että ei tarvitsisi kummankin kanssa mennä samaan aikaa kehää. Noh Iivari sai PUN :) Ja sitten lopputuloksina kävi niin että Armas oli SIN2, ja Iivari PUN2, heh :) Tuomari tykkäsi tovin kummankin koiran päästä, kunnosta, ja turkista :) Kiva päivä oli! Ja lopuksi oli sitte nakinsyöntikilpailu, ja Iivarin kanssa menimmme siihen, siinä oli aikana joku 33s :D Olipa mukava päivä sekin!:)


JH1 :) © Tarja R.

Tarkastus. ©Tarja R.

Veljekset kehässä. ©Tarja R.

Pojat ylpeinä saavutuksistaa :D Eli Iippa PUN2 + JH1 & Armas SIN2.

Ja meidän suosikki VEPE oli vielä viimeisen kerran. Iivari sai taas hypätä veneestä ja toisella kertaa haki taas mainiosti venettä järvestä, tuoden rantaan.Sitten olikin haikeiden jäähyväsiten aika ja toivottaa heille kaikille iso kiitos ja varmasti menemme ensi kesänä sinne taas. Ja suosittelemme todellakin muitakin sinne. Siellä opittiin paljon, saimme hyviä vinkkejä, ohjaajat olivat juuri kultaisillenoutajille tarkoitettuja, joten osasivat asiat mahtavasti.
Kaikki ohjaaajat olivat kannustavia, myönteisiä ja leirifiilis oli huikea.
Kaikkeen sai osallistua. Ainoa, mitä harmittelimme, kun sitä ohjelmaa on niin paljon, mihin sitä menee ja ehtii. NOU jäi nyt taka-alalle, koska oli VEPE:n kanssa samaan aikaan, mutta ensi kesänä osallistumme siihen. Mutta kaikin puolin mahtava viikko! :)

Veljekset <3