Tuon otsikon eka sana eli ''vauhti'' kyllä kuvaa tätä postausta paremmin, mutta silti olkoot tuo otsikko. Maanantaina oltiin Iivarin kanssa toista kertaa agilityssä tänä vuonna. Menimme vähän myöhässä paikalle, ja se ei ole uutta jos me myöhästymme :D No päästiin paikalle ja lähdin Iivaria käyttämään pissalla, sekä vähän lämmittelemässä lihaksia ettei kylmilteen lähetä hyppimään. Ohjaaja oli tehnyt aika vaikean radan, ja me ei olla Iivarin kanssa edes niitä esteitä käyty kaikkia mitä siellä oli! Sanoin heti ohjaajalle että me emme ole käynyt esim. A-estettä, pituutta, keppejä pystyssä, keinua, ja puomia pari kertaa. Ohjaaja oli kattoi ilmeellä '':o''. En minä sille voi että viime vuonna agilityn alkeiskurssilla me ei käyty niitä esteitä >:
Nooh, sitten tuli meidän vuoro, päästin Iivarin vapaaksi radalla. Ei jeesus sillä oli virtaa! Siis se oli täys seko, se pinkoili puolelta toiselle ja vaikka kuinka yritin kutsua luokse niiin tämä herra pisteli vaa menemään. Noh, menin sitten hakemaan Iivarin ja kokeiltiin A:ta. Ei, Iivari ei suostunut menemään ollenkaan siihen, en tiedä eikö se sitten uskaltanut mennä koska se A oli kummiskin aika jyrkkä ja Iivari ei ole mistään pienimmästä päästä. Noh, me annettiin sen esteen olla. Sitten mentiin putkea, ja aitaa, ne meni hyvin. Keinu ja puomi oli kans aika jänskiä, no puomi meni aika hyvin. Mutta harjotusta, harjotusta, ja harjotusta ja vielä kerran harjotusta :) Sitten Iivari meni sinne aidan reunalle missä on se oviaukko mistä tullaan. Siinä oli sellatteet pari pientä estettä ja Iivaripa otti ja lähti ja hyppäsi sitten siitä yli. >.< ikinä ennen se ei ole tollasta tehnyt, mutta joo onko toi vähän teini, ja muutenkin oli vähän energisellä päällä. No onneksi siinä oli ihmisiä kummiskin ottamassa kiinni, ja otin Iivaria niskasta kiinni ja komensin. Sitten mentiin ihan ookoosti vikat esteet. Mutta oli kyllä aikamoisen energinen päivä agilityssä :') Noo, se on hyvä että herralta löytyy virtaa!
 |
| Agilityssä kuvaa viimevuodelta.. ei oikein hyvä kuva :D |
Keskiviikkona lähdettiin sitten koirien sekä koirakavereiden kanssa lenkille. Mietittiin että mihkä sitä mentäs sitten koirien kanssa kun ei täällä ole oikein hyviä paikkoja missä voisi koiria pitää vapaana, ettei tulisi koko ajan muita koiria, tai ihmisiä tai autoja vastaan. Noh, me kuljettiin jossain ja sitten muistettiin kaverin kanssa että vähän matkan päässä on sellanen hiekka tie ja peltoo ympärillä että mentäisiin sinne pellolle. Nooh, me mentiin sinne pellolle sitten ja koirat pisti juoksemaan paljon, ja selvästi päästivät kaiken irti. Pian Armas ja Iivari juoksivat johonkin rantaan, siis ympärillä oli vettä. Ja tulivat sitten pian takaisin märkinä, eli olivat käyneet uimassa. Ja pian kaikki koirat sitten hävisivät sinne rantaan, ja pian tulee joku mies huutamaan meille että ''tulkaa ottaan koiranne kiinni, että täällä ei saa pitää koiria vapaana'' sitten me huudettiin että: ''anteeksi me ei tiedetty että siellä asuu joku, että tulemme kyllä ottamaan koirat kiinni!'' sitten se mies: ''tuo ei kelpaa selitykseksi! täällä meillä on pieni tyttö joka säikähti teidän koiria niin että se lähetetään takaisin amerikkaan!'' me oltiin sillai WUT, ei meidän koirat voineet säikyttää jotain ihmistä niin paljoa että se Amerikkaan täytyy lähettää, hei c'moon. :D Kyllä saatiin kavereiden kaa sellaset naurut tuostakin.
Sitten jatkettiin ja etittiin jotain paikkoja jossa ei olisi asumusta lähellä, sitten löyty toisenlainen pelto mihin mentiin koirien kanssa ja siellä ei sitten kukaan valittanutkaan. Sitten lähdettiin pian kotio päin ja yhteiskuvaa saatiin vielä koirista :)
 |
| Iivari |
 |
| Sumu Pk.collie |
 |
| Elli walesi, ja Honey sheltti |
 |
| Sumu |
 |
| Honey |
 |
| Armas ja Honey |
 |
| Armas näyttää kauneutensa |
 |
| kultaista on mahdotonta pitää siistinä :D |
 |
| <3 Iivari |
 |
| vas. Iivari, Armas, Sumu, Elli ja Honey |
 |
| iivari uii |
Seuraavan päivä eli torstaina käytiin sitten melkein samalla porukalla toisessa paikkaa koirie juoksuttamassa. Käveltiin kaverin ja koirien kanssa ekaksi n.3-4km sellaiselle ''harjulle'' ja kaveri tuli koiransa kanssa vastaan. Mentiin sinne harjulle metsään, ja sieltä sellaiseen kivaisaan rantaan jossa koirat saivat uida ja juosta :)
 |
| Remu ja Sumu |
 |
| Remu |
 |
| Iivari |
 |
| Iivari |
 |
| Remu ja Sumu |
 |
| Sumu<3 |
 |
| Remu<3 |
 |
| Armas ;3 |
 |
| Kaverikuvaa! Sumu, Armas, Iivari ja Remu :) |