Eli siis, viimeviikon perjantaina kaverini Jenny, ja hänen koiransa Tuikku tuli bussilla Ylöjärveltä tänne. Olin heitä vastassa Virtain linja-auto asemalla, ja pian he tulivatkin bussilla. Hain Iivarin autosta, ja jatkoimme matkaa. Esittelin hieman Virtaita Jennylle, nooh eipä siinä mitää ihmeellistä esiteltävää ollutkaan. Jatkoimme matkaa suoraan laivarantaan uittamaan koiria, koirat olivat kyllä sen näköisiä että tarvitsivat virvoitusta :D Siinä uitimme koiria joku puolituntia, ja Iivarikin uskaltautui kunnolla uimaan kun Tuikkukin meni edellä :D (Iivarin mielestä se vesi oli niiiin kylmää että eihän sinne hän voinut mennä ;D) Sieltä lähdimme pukkivuoreen juoksuttamaan koiria. No koirat leikkivät siellä, ja pääsimme kuvailemaan niitä.
Pukkivuoren jälkeen meidän piti lähteä kävelemään Perinnekylään(eli siis siellä on maatilanelukoita esim. hevosia, possuja(?) kanoja, kaneja) mutta tuli sitten vähän suunnitelmiin muutoksia kun siinä matkan varrella oli Kebab Dilana, ja kun vähän mahan pohjaa kurni niiin siihen sitten stopattiin. Jenny tilasi pizzan, ja itse otin pelkät ranskalaiset. (Vähän kuiva ateria tuo pelkät ranskalaiset x) ja meillä koirat hienosti odottivat meidän vieressä. Mutta oli hauska kun meille tuotiin ulos ne ruuat, niin ne myyjät eivät uskaltaneet tuoda pöytään asti sillä he kai arastelivat koiria :D Nuo näyttävätkin siltä että syö jonkun >.< Ja siinä sitten menikin varmaan yli tunti, kaikkea rupatellen. Oli mukava päästä puhumaan sillai kunnolla ja syvällesemmin :)
Soitin äidille pian että jos tulisi hakemaan meitä, ja pian hän tulikin ja sitten lähdettiin kohti Visuvettä. Käytiin vähän vaihtamassa kamoja, ja otettiin koirille nameja lisää kun pian Sonja ja Anni tulivat koirinensa Visuveteen. Itse kyllä jätin Iivarin kotio sillä se oli niin väsynyt jo. Ja Armasta en viitsinyt ottaa sitten ettei olisi tullut mitää krähinää, kun siellä on uroksia sekä narttuja. Jenny otti Tuikun, ja mulla oli kamera taas ulkoilutettavana ;) Pian Sonja ja Anni tulivatkin meidän pihaan, ja siitä lähdimme juoksuttamaan koiria pellolle, ja sieltä pian sitten käytiin uittamassa koiria. Kello olikin jo yli yhdeksän ja lähdettiin meille päin takaisin ja sitten Sonja ja Anni lähtivät kotio. Sitten vielä hain Armaksen ja Iivarin ja menimme vielä vähän juoksuttamaan koiria että Armaskin pääsi purkamaan energiaansa kun koko päivän makoili kotona ja ihmetteli missä olemme :D Kyllä huomasi että Iivari ja Tuikku menivät vähän rauhallisemmin x) Armas tykkäs Tuikusta.. vähän liikaakin :D Ajatteli että:''ihana somalainen muija ton kanssa voisin tehdä lisää pentuja'' :''D nooh, kyllä sekin sitten vähän rauhottui kun pääsi sitä energiaa purkaan :)
Kun olimme palanneet meille, niin mentiin syömään iltapalaa, ja annettiin koirille ruuat ja mentiin itsekkin aika pian nukkumaan :) Kyllä meinaa varsinkin Tuikku ja Iivari oli ihan väsyneitä :D En yhtään ihmettele. Iivarilla ei ollut tarvetta tulla mun huoneeseen nukkumaan meidän kanssa, mutta Armas oli vähän erijuttu sitten :'D Nooh, minä nukuin lattialla ja pidin Armasta koko yön kiinni, ja Tuikku oli toisella puolella :) Kyllä se yö ihan hyvin sujui, osasi Armaskin rauhottua. Aamulla joskus seitsemän aikoihin Tuikku olikin sitä mieltä että enää ei nukuta, joten alkoi vinkumaan. Noh menimme käyttämään koiria pissalla, ja koitimme uudestaan vielä mennä nukkumaan. Tuikku oli edelleen sitä mieltä että hänhän ei nuku :D Menimme siis meidän viereiselle pururadallle juoksuttamaan koiria. Pian tulimme sitten syömään itsekkin aamupalaa. Ja kellokin vierähti taas paljon. Jonkin ajan päästä oli lähtö mätsäreihin Virroille. Käytiin sitten ottamassa yhteiskuvaa koirista meidän pihassa, sekä seisotus ja liikekuvaa Tuikusta :)
| Tuikku ja Armas |
| Iivari, Tuikku ja Armas |
Sitten laitettiin kamat kasaan ja lähdettiin Virroille. Ilmottautumiset alkoivat klo 11.00 ja kehät alkoivat 12.00, olimme hyvissä ajoin niin kerkesivät koirat tottua siihen vilskeeseen. Ensiksi alkoi x-rotu, ja esitin Annin koirat siellä, Noman PUN-, ja Rocun SIN2 :) Siinä vaiheessa oli jo kamala hiki, oli todella lämmin ja huppari päällä :'D Sitten x-rodun jälkeen alkoi Isot aikuiset, jossa noi mun herrat olivat sitten :D Iivarin kanssa oltiin PUN-, esiinty muuten hyvin mutta se on alottanut nyt tässä lähiaikoina toisille koirille sellasen typerän pörinän ja vikisee ku mikäkin lapsi :D nooh, varmaan kuuluu tuohon sen ikään, ja ajan kanssa toivottavasti menee pois. :D Kiellän kyllä totta kai tuon käytöksen. Sitten Armaksen kanssa oltiin SIN2, hienolla käytöksellä. Armas menee nykyään todella reippaasti, eikä ala jumpittelemaan enään mulle. Joskus vuosi sitten sain hävetä tuota silmät päästä kehässä, onneksi nykyään ei ole tuota ongelmaa, ihan erikoira nykyään! :)
![]() |
| SIN2 ©Anni Kaihola (vähän kurkuttaa):D |
| Saatiin paljon ruokaa :) |

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti